Oman maan eli Suomen ja maailman tapahtumien seuraaminen on mielenkiintoista. Tällä kertaa teen sitä Espanjan mantereella. Tämän blogin kirjoituspäivänä käydään Italiassa parlamenttivaalit. Kuinka vaikeaa onkaan kyseisessä merkittävässä Euroopan maassa saada muodostettua hyvää, tehokasta ja toimivaa hallitusta. Tämän osalta useammat nuoret osaavat ja älykkäät italialaiset ystäväni ovat minulle purkaneet turhautumistaan, ja osa on muuttanut ”pysähtyneisyydestä” johtuen jopa pois kotimaastaan. Aivovuotoa. Saksassa näyttää nyt viisi kuukautta parlamentti- eli liittopäivävaalien jälkeen olevan muodostumassa kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien yhteishallitus, mikäli tiedot SPD:n jäsenäänestyksen selvästä tuesta hallitusyhteistyölle pitävät paikkansa. Tämä on merkittävä asia myös Euroopan Unionille ja sen jäsenmaille. Ranska Macronin ja Saksa Merkeli yhteistyöllä, muiden eurooppalaisten toimijoiden kanssa, voivat lähteä voimistamaan EU:n toimintaa. Toivottavasti myönteiseen suuntaan. Nyt siihen ainakin on mahdollisuus. Ja myös tilaus.

Venäjällä käydään pian presidentinvaalit joiden lopputuloksesta ei ole epäselvyyttä. Istuva presidentti Putin piti vastikään vuotuisen lehdistötilaisuuden, joka kai oli myös samalla vaalien lähtölaukaus. Sen sisältö jätti ulkomaalaisena miettimään maailman menoa. Ja myös monen hyvän venäläisen ystäväni mieltä. Mutta sama koskee myös maailman johtavaa valtiota Yhdysvaltoja, jonka linjaukset Trumpin johdolla ovat myös aikamoisia aivoituksia nykyään. Kiina on omalla tavallaan hienosti vienyt eteen päin roolinsa kasvua maailmanpolitiikassa, mutta maan presidentti Xi Jinpingin halusta rajattomaan valtakausien määrään hieman pelästyttää.

Kun sitten palaamme kotimaahan niin Paavo Väyrynen jaksaa pompata esiin eri laatikoista kuin vieteriukko. Olisiko kuitenkin jo lopulta niin, että hänen aikansa on kerta kaikkiaan ohitse. Kuten eräs ystäväni kirjoitti niin Suomen Keskusta puolueena antaa hänen kuin ”täinä” raapia itsensä verille. Miksiköhän?

Kuukausittain kuulemme gallupeja Suomen puolueiden kannatuksesta. Nyt vaihteeksi SDP ohitti Kokoomuksen ja punavihreä koostumus on nykyhallitusta suositumpi. Minusta alkaa tuntua, kuten monesta ajattelevasta ihmisestä, aikaansa seuraavista, että riippumatta mitä puoluetta kansanedustajamme edustavatkaan, syytä häpeään olisi. Kun todella suurta ja tärkeää sote-uudistusta on tehty nykyisellään jo yli kymmenen vuotta, eli useamman eri hallituskokoonpanon voimin, niin mitä on saatu aikaan? Vastaus on: menetettyjä mahdollisuuksia, hukattuja vuosia. Niin toiminnallisesti kuin rahallisesti. Kansalaisena ja äänestäjänä alkaa olla aivan sama kuka ja ketkä, ihmiset, puolueet, päättäjät ovat remmissä, kun mitään ei kuitenkaan saada aikaiseksi. Hallitus ja oppositio käyvät loputonta vaalia siitä kuka on vallassa seuraavien vaalien jälkeen. Kyseessä on todella lyhytnäköinen ja vastuuton toiminta. Kun päättäjien huhkaamista, kannanottoja, linjauksia miettii syvällisemmin, niin ei voi välttyä siltä tosiasialta, että kyseessä oma valtapolitiikka. Se ei käytännössä palvele kansalaisten, yhteiskunnan kokonaisuuden hyvää. Ainoastaan omaa etua.

Sote-uudistukseen liitetystä (politiikka on ”mahdollisuuksien” taitamista) maakuntauudistuksesta saatiin vielä yksi lisävääntökulma, josta en jaksa enää edes kirjoittaa.

Ehkä kuitenkin olen kiinnostunut edelleen yhteiskunnallisista asioista (vaikkakin nykypolitiikot tekevät kaikkensa sen eteen ettei tämä olisi asiainlaita), sillä kun luin Unto Hämäläisen arvostelun Aleksi Mainion tietokirjasta ”Erkon kylmä sota. Helsingin Sanomat Moskovan varjossa.” (Siltala 2018, 520 s.) saatoin todeta että asiat ovat moninaisia, monisäikeisiä ja mielenkiintoisia yhteiskunnan ympärillä, sisällä. Hämäläinen on saanut minut lukemaan kirja-arvosteluillaan jo monta kirjaa. Ehkä ylipäätään monien suomalaistenkin politiikan toimijoiden kannattaisi joskus paneutua myös kirjojen maailmaan, ajatuksella.

Asioita tietysti suhteuttaen voimme toki todeta että elämme Suomessa hyvää elämää. Meidän ei tarvitse kokea todellista maailman köyhyyttä ja nälkää (josta monet meistä eivät edes tiedä mitään), eivätkä pommit tipahda päällemme kuten vaikkapa Syyriassa, eli Maslowin tarvehierarkiassa olemme astelleet ensimmäisiä askelmia positiivisesti. Siksi kai minäkin voin lopettaa tämän kirjoitukseni Sote-uudistuksen isosta harmista ja huolestani huolimatta, todeten että lähden kohtapuoliin kävelemään pienen matkan päässä olevaan Välimeren rantaravintolaan, jossa tilaan pääruoaksi itselleni Dorada a la Salin eli kultaotsa-ahventa suolakuoressa.