Suomen Kiinteistöliiton 111. vuosipäivän ajatuksin (1.)
Osallistuin Suomen Kiinteistöliiton 111. vuosipäivän juhlaan Helsingissä torstaina 8.12. Paikkana liiton omistama arvokiinteistö pääkaupunkimme ytimessä osoitteessa Annankatu 24. Oli mukava tavata liiton ja siihen liittyvien kiinteistöalan yhtiöiden johtoa ja lukuisa määrä tuttuja kiinteistöalan toimijoita.
Mietin ajan kulua. Sitä kun vuonna 1986 minut valittiin vuoden isännöitsijäksi silloisen Suomen Isännöitsijäliiton 25-vuotisjuhlaliittokokouksessa Kalastajatorpalla, jolloin kunniakirjan ja työhuoneeni pöydällä edelleen olevan pystin minulle luovutti silloinen Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Erkki Tuomioja. Kuinka tuostakin on jo 32 vuotta!
Suomen Kiinteistöliitto perustettiin keväällä 1907, kun Suomen suuriruhtinaskunnassa valittiin Euroopan uudenaikaisinta yksikamarista parlamenttia. Tuolloin ensimmäisinä Euroopassa suomalaiset naiset pääsivät äänestämään. Myös äänioikeutettujen miesten määrä moninkertaistui, sillä aikaisemmin äänioikeutta rajoittivat sääty ja varallisuus.
Suomen Kiinteistöliiton syntyaikoihin 1900-luvun alussa Suomessa oli runsaat kaksi ja puoli miljoonaa asukasta, joista valtaosa eli maaseudulla, sillä maataloudesta sai elantonsa lähes kolme neljäsosaa väestöstä. Teollisuustyötä teki vain yksi kymmenestä. Palveluammatit työllistivät alle 10 prosenttia suomalaisista. Suurin osa suomalaisista asui ahtaasti. Vuokralla asuminen oli yleistä.
Ensimmäiseen talonomistajayhdistysten yhteiskokoukseen osallistui 8. ja 9. päivinä helmikuuta vuonna 1907 Helsingissä Hotelli Fenniaan eri puolilta Suomea tullut joukko, jota yhdisti yksi asia: talonomistajien kanta katurasitusasiaan joka oli saatava kuuluviin! Tunnettu viipurilainen kauppaneuvos Juho Lallukka, joka oli kiinteistöomaisuutensa ansiosta aikanaan yksi Suomen varakkaimmista henkilöistä, johti puhetta kokouksessa, johon osallistui toista sataa paikallisten talonomistajayhdistysten edustajaa. Juho Lallukka, viipurilainen kauppaneuvos ja taidemesenaatti, johti myös Viipurin yhdistystä.
Mainittu kokoontuminen on nykyisen Suomen Kiinteistöliiton alku. Paljon on sen jälkeen tapahtunut, josta Maarit Kauniskankaan kirjoittama ”Ihmisiä ja kiinteistöjä, Suomen Kiinteistöliiton 100 vuotta” (Kiinteistöalan Kustannus Oy – REP Ltd, Helsinki 2007, 144 sivua) on lukemisen arvoinen kirja.