Vuoden 2019 saldoa (19.)
Joulu ja uusi vuosi ovat käsillä, eli vuosi 2019 lopuillaan. Kuinka nopeasti tuntuu millenium kadonneen historiaan! Edellisen blogini jälkeistä päättymässä olevan vuoden hieman yli puolen vuoden jaksoa tarkastellessani mieleeni tulee että kesäkuu merkitsi elämää Suur-Saimaalla, Kyläniemessä. REIM Group Road Show 2019, eli kiertue konsernin toimitusjohtajan kanssa jokaisella 13 toimintapaikkakunnalla tapaamassa hienoa asiantuntijahenkilöstöämme, saatettiin onnistuneesti loppuun, päätöksen tapahtuessa 13.6. Tampereella. Kyläniemessä vieraili muutamia ystäviämme. Juhannusta vietettiin jo perinteisesti Kyläniemen Timolassa jälleen kivoissa merkeissä tutun porukan kanssa. Kesäkuun loppupuolella puolestaan tänä vuonna…